Kansallistamisella tarkoitetaan yksityisen omaisuuden ottamista valtion käyttöön. Tätä on tehty kommunistisissa vallankumuoksissa ja diktatureissa tyypillisesti, kun on vannottu sosialismin nimeen. Omnia sunt communia - Kaikki on yhteistä, kuten saksalaisen Thomas Müntzerin ensimmäinen oikeaan Raamatuntulkintaan pohjautuva tunnuslause Jumalan tahdosta tiivistyi. Tämä ensimmäinen kommunistinen liike alkoi Saksan talonpoikaissotien aikana 1520-luvulla. Lähtölaukauksen naulasi Martin Luther Wittenbergin kirkon oveen. Profeetaksi itsensä julistanut Müntzer oli valinnut sateenkaaren lippuunsa
Suomessa kansallistamista ei tehdä sosialismin nimeen vaan vihreän liikkeen. Miksi muuten vihreän liikkeen symboleista keskeisin on juuri sateenkaari? Kommunismi sellaisena kuin se yleensä ymmärretään, ei toiminut suuressakaan mittakaavassa. Valtapuolueet ovat osittain omaksuneet tämän ideologian aivan kuten amerikkalaisuuteen omaksuttiin piirteitä sosialismista ja kommunismiin kapitalismista kylmän sodan aikana.
Kansallistamisen kohteena ovat pitkään olleet metsät. Natura-ohjelma, luontoarvot, monimuotoisuus, valkoselkätikkojen ja liito-oravien pesimäalueet ovat olleet poliittista liturgiaa nykyaikana lapselliselta kuulostavan uskonnollisen liturgian sijaan. Nyt vuoroon ovat tulleet kaivokset, energiantuotanto ja teollisuus. erilaiset ylikansalliset aatteet on puettu täällä veroiksi, käyttömaksuiksi, tulonsiirroiksi ja perusteettomiksi asetuksiksi, joilla rahastetaan kuten aikoinaan anekaupoilla.
Osaisiko joku perustella miten itämeri pelastuu, kun rakennan 10 000 euron jätevesijärjestelmän? En parhaalla tahdollakaan ole löytänyt vastausta kysymykseen, mihin ne ravinteet (fosfori- ja typpiyhdisteet) oikein menevät sen jälkeen kun jätevedet on laskettu pienpuhdistamon läpi. Eivät kai ne voi kadota? Jos vaikka välillä sanottaisiin asiat niin kuin ne ovat: jätevesiasetus on rahankeräysautomaatti sille jäljellä olevalle osuudelle, jota korkean kokonaisverotuksen jälkeen jää käteen. Asetus on selkeästi suunnattu niille, joilla voi olla säästöjä, joita on ehkä ajateltu perinnöksi lapsille, omistusasoinnoille. Nyt ne ollaan kansallistamassa maaperään huuhaa-perusteilla. Jälleen keisarille tarjotaan uusia vaatteita.
Nyt on korkea aika laittaa itsensä likoon ja ryhtyä kansalaistottelemattomuuteen. Älkää nyt lähtekö juoksemaan arvailujen, perusteettomien ja valheellisten väitteiden takia, vaan vaatikaa totuus ja puolueettomia selvityksiä vailla poliittista ohjausta. Poliitikot keräävät rahaa vain sen takia, että saavat palkattua valtion- ja kunnallishallintoon omia joukkojaan. Ei näihin voi luottaa.
Vihreän liikkeen valossa (ei mikää Vihreä Lyhty ainakaan) on meillä
syntynyt vapaaehtoinen prekariaatti, jotka vaativat vastikkeetonta
kansalaispalkkaa. Omasta mielestään heidän työnsä on osallistua
yhteiskunnalliseen keskusteluun, tehdä kirjoituksia sosiaaliseen
mediaan, valvoa lihakarjan oikeuksia sekä käydä mielenosoituksissa. Ja
he vilpittömästi uskovat, että heillä on siihen oikeus ellei peräti
velvollisuus. Meidän muiden tosin pitää muuttaa kaksi kalaa ja viisi
leipää heille kaikille riittäväksi.
Miten Müntzerille ja hänen seuraajilleen kävi kommunistisessa kokeilussa? Huonosti. Hänen 8000 talonpojan armeijansa murskattiin, hänet itsensä vangittiin, kidutettiin ja mestattiin, kun oli tunnustanut kerettiläisyytensä. Hänestä tehtiin varoittava esimerkki maanpetoksen seurauksista. Miten tänään täällä Suomessa nämä kansallistajat saataisiin torjuttua, jää nähtäväksi. Uskon itse, että tämäkin hurmos loppuu, kuten kieltolakiin johtanut raittiusliike, kun ihmiset tajuavat rajanneensa vapautensa olemattomiin ja antaneensa päätäntävallan luteille.
Joka ei työtä tee, ei syömänkään pidä, kuuluu vanha suomalainen sananlasku. Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti